Vihreiltä puuttuu järjestelmätason analyysi

Toukokuu 23, 2011 | Kategoria: puolueet, ympäristö

Tämä kirjoitus on lähetetty Vihreään lankaan 23.5.2011

Useat ystäväni tekivät vaalien jälkeen gallupia siitä, mikä vihreissä on vikana. Ville Niinistön mielipidekirjoitus Rohkeaa vihreyttä – ei oikealle Vihreässä Langassa 20.5. sai minut lopullisesti kiteyttämään oman vastaukseni tuohon kysymykseen.

Olen äänestänyt vihreitä valtiollisissa vaaleissa yhtä usein kuin muita puolueita. Alunperin päädyin äänestämään vihreitä, koska puolue tarjosi mielestäni uskottavimman vaihtoehdon nykyisen kulutuskeskeisen järjestelmän perinpohjaiseksi haastamiseksi. Sittemmin enemmän aikaa, vähemmän roinaa -tyyliset mainoslauseet ovat osoittautuneet tyhjiksi lupauksiksi.

Vihreät on ajautunut tekemään sitä kompromissipolitiikkaa, jota kaikki muutkin puolueet tekevät. Voisin hyväksyä tämän, jos puolue samaan aikaan olisi kyennyt osoittamaan, miten tämä politiikka vie meitä kohti tulevaisuutta, jossa luonnonvarojen kulutus saatetaan kestävälle tasolle paremmin kuin politiikka, jota vihreät olisi tehnyt oppositiosta käsin. Tällaisen miettimiseen ei ole tuntunut olevan lainkaan kiinnostusta puolueessa, joka aikanaan puhui kasvupakosta irrottautumisesta, ja jota tästä syystä pidin ainoana todella uskottavana poliittisena puolueena. Parhaimmillaan asiaan on viitattu epämääräisillä puheilla onnellisuusmittareista. Samaan aikaan poliittisissa vaatimuksissa on keskitytty lyhyen tähtäimen vaatimuksiin, jotka on pyritty muotoilemaan niin varovasti, että ne sulkevat mahdollisimman pienen osan äänestäjistä kokonaan ulos. Tällä tavoin vihreät on minulle menettänyt uskottavuutensa aidosti tulevaisuusorientoituneena puolueena.

Samaan aikaan kun vihreistä on tullut entistä enemmän kaiken kansan catch-all-eturyhmäpuolue, Vasemmistoliitto on liikkunut päinvastaiseen, idealistisempaan suuntaan ja terävöittänyt kapitalismianalyysiaan. Juuri kyvyttömyys ja haluttomuus järjestelmätason analyysiin onkin aina häirinnyt minua vihreissä. Eri kysyjät saattavat tarkoittaa eri asioita tivatessaan vihreiltä vastausta siihen, ovatko vihreät oikealla vai vasemmalla. Minulle kysymys on aina tarkoittanut sitä, ovatko suuryhtiöt ja nitä palvelemaan räätälöity talousjärjestelmä lopulta liittolaisia vai vastustajia kamppailussa demokraattisemman ja kestävän tulevaisuuden puolesta. Tätä kysymystä vihreät puolueena eivät ole toistuvista yrityksistä huolimatta halunneet nostaa edes keskusteltavaksi saati ratkaista. En vaadi vihreitä puhumaan tästä asiasta vasemmiston ja oikeiston termeillä, jos se tuntuu epämiellyttävältä. Niin kauan kuin vihreiltä kuitenkin puuttuu halu edes keskustella asiasta, tarjoaa Vasemmistoliitto mielestäni uskottavamman vaihtoehdon pitkän aikavälin muutokselle.

Vihreät ovat Niinistön mukaan olleet ratkaisukeskeinen puolue, mitä arvostan erittäin paljon. Monien puolueaktiivien analyysi vaalitappion syistä on ollut, että ratkaisukeskeisen puolueen ratkaisuista ei ole viime aikoina pidetty. Itse taas toivoisin vihreiltä ratkaisujen lisäksi myös keskustelua siitä, millaista yhteiskuntaa kohti ratkaisuilla kuljetaan. Tämä on se asia, mitä vihreät voi tarjota, mutta mitä esimerkiksi yksikään perinteisistä kolmesta suurimmasta puolueesta ei tarjoa. Voisi toivoa, että ratkaisukeskeisyyden ei välttämättä tarvitsisi tarkoittaa vaistonvaraista navigointia vaan johdonmukaista kulkemista kohti parempana pidettyä maailmaa sekä tämän maailman visiönääristä määrittelemistä. Kaikki puolueet joutuvat jatkossa yhä vahvemmin ottamaan kantaa siihen, minkälaisia uhrauksia aineellisen hyvinvoinnin kasvua tavoitelemiseksi ollaan valmiita tekemään ja miten hyvinvointia jaetaan maailmassa, jossa talous ei enää välttämättä kasva lainkaan. Toivoisin vihreiltä ratkaisujen lisäksi analyysia siitä, millä tavoin järjestetty yhteiskunta parhaiten vastaa näihin haasteisiin.

Kaikista puolueista juuri vihreät on sortunut samaan kuin kaikki perinteisetkin puolueet: äänestäjien älykkyyden aliarviointiin. Osmo Soininvaara ennusti aikanaan, että vihreiden kannatus tulee vääjäämättä kasvamaan uusien äänestäjäpolvien tullessa äänestysikään. Olisiko aika palata myös käytännön poliittisissa vaatimuksissa niille pitkälle tulevaisuuteen vastuullisesti katsoville linjoille, joilla puolue oli silloin kun näin vielä tapahtui?

Ei kommentteja

Jätä kommentti

Lue blogin ohjeet ennen kommentointia!

*

Kalenteri

Toukokuu 2011
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Huh   Kes »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  

Haku

Vasemmistoliitto